"Partageimiä"

Blogin kimpussa taas pitkästä aikaa!

Moni meidän kavereista on jo huomannutkin, että tässä talossa "partageimi" on saanut Teemun toimesta ihan uusia ulottuvuuksia viime aikoina. En ole siis välttynyt tältä, ja kampaajana olen itsekin kiinnostunut ottamaan enemmän selvää siihen liittyvistä asioista. Paljon on vielä opittavaa ja selvitettävää, mutta joitakin on jo perusasioista jäänyt päähän.

Kaikille miehille, jotka halajavat tuuheaa ja pitkää partaa olisi ensisijaisen tärkeää muistaa trimmaus ja parranhoito. Geenit toki määräävät sen kenelle yleensäkin kasvaa tuuhea parta, mutta ne jotka sellaisen omaavat (ja haluavat sitä kasvattaa), eivät saa siitä siistiä ja hyvännäköistä ilman pientä vaivannäköä ja huoltoa. Aivan kuten hiuksetkin, mitä pidemmät, sitä enemmän niitä täytyy hoitaa. Parta on jopa hiukan vaativampi. Ei siis vaikeampi, mutta menee helpommin epäsiistin näköiseksi.

Partaöljyjä.

Yksinkertaisilla jutuilla pitkänkin parran saa näyttämään siistiltä, eikä loisia kuhisevalta risukasalta. Ihan kasvatuksen alusta asti kannattaa partaa hoitaa ja muotoilla säännöllisesti. Markkinoilla on olemassa erilaisia partashampoita ja hoitoaineita. Suomessa valikoima on vielä toistaiseksi melko vaatimaton ja tuotteita täytyy osata etsiä oikeista paikoista. Netissä sen sijaan riittää valikoimaa ympäri maailman. Partaöljy on myös tärkeä osa hoitorutiinia. Pari kertaa päivässä voi öljyä lisätä muutaman tipan pehmentämään ja kosteuttamaan partaa sekä sen alla olevaa ihoa. Öljyä otetaan kämmenelle muutama tippa, hierotaan kämmenet yhteen ja sen jälkeen viedään öljy partaan haromalla se läpikotaisin. Sitten vielä huolellisesti kammataan partakammalla(!), että öljy pääsee iholle asti ja levittyy tasaisesti. Aluksi otetaan mieluummin liian vähän ja sitten lisätään, jos tarve. Helpompi lisätä kuin ottaa pois. Öljy kannattaa lisätä kuivaan partaan, joilloin se imeytyy helpommin siihen.

Mühlen partahöylän saa tilattua netistä ja Helsingissä sellaisen voi ostaa Väinämöisenkadulla sijaitsevasta Walden's-nimisestä parturista. Samassa paikassa voi myös trimmauttaa partansa.

Bulldogin partavaahto.

Trimmatessa partaa ei tarvitse lyhentää, mutta ylimääräiset sojottavat karvat kannattaa varovasti leikata pois, että tuuheus ja hyvä muoto säilyy. Myös reunat poskilta, sivuilta ja alta kannattaa siistiä, ettei näytä metsäläiseltä, vaan siltä, että kyseessä on tarkoituksella kasvatettu karva. Kunnollisella laadukkaalla ja terävällä partahöylällä tekee ihmeitä ja saa aikaan tarkkaa jälkeä rajoja siistiessä. Iho ei punoita ja ärsyynny, kuten tapahtuu monilla markettien kertakäyttöhöylillä. Ja hyvää partavaahtoa unohtamatta! Jos itsestä tuntuu liian haastavalle siistiä partaansa, niin ainakin Helsingin alueelta löytyy muutamia asiansa osaavia partureita. Muutenkin on hyvä käydä ammattilaisella silloin tällöin hakemassa muoto kohdalleen. Se helpottaa sitten myös parranhoitoa kotona.

Mr. Nattyn tuotteita myy Iso Roobertinkadulla Pinkomo.

Siinä vaiheessa kun tuntuu, etteivät parta ja/tai viikset enää tottele, on aika alkaa käyttämään vahaa! Hyvin pieni määrä vahaa lämmitetään käsien tai sormien välissä lähes näkymättömäksi ja sen jälkeen lisätään partaan ja/tai viiksiin ja muotoillaan ne haluammallaan tavalla. Vaha pitää karvat aisoissa ja helposti muotoiltavina. Hiusvahat eivät välttämättä tähän sovellu, koska kyse on kuitenkin nenän ja suun lähellä olevasta tuotteesta. Hiukan pidempien viiksien muotoiluun voi käyttää apuna minikokoista viiksikampaa, jolla vahan saa menemään kauttaaltaan tuuheiden viiksien läpi ja lopputulos on näin ollen kestävämpi. Vahaa voi ja pitääkin käyttää myös ihan lyhyeen partaan, jos vain tuntuu, että se saa yleisilmeen siistimmäksi.

Joillekin nämä asiat saattavat olla itsestäänselvyyksiä, mutta silti minusta tuntuu, että varsinkin tuo vahan ja öljyn käyttö on kuitenkin usealle suomalaiselle miehelle melko vieras asia... Ilman huolenpitoa se parta ei ole kuin niissä mallikuvissa. =)

Ehkäpä jossain vaiheesta kirjoitan asiasta lisää, kunhan opin uutta. =)

Hyviä parranhoitovinkkejä löytyy The Beard Baronin Youtube-tililtä.

Upeaa kesäkuun loppua kaikille!

Tukkajuttuja: Suositumpi kuin Beckham?

Mieheni Teemu "fiilistelee" englantilaismalli Ricki Hallin tyyliä, ja itsekin pidän kyseistä tyyppiä ihan mukiinmenevänä... Voisi sanoa siis, että meillä on yhteneväinen miesmaku, heh. =D

Ricki Hall

Hiusten pituuden kontrasti päällimmäisen ja alimmaisen osan välillä voi olla voimakas.

Kaikki nämä Ricki Hallin kuvat löytyvät hänen FB-sivultaan.

Leikkasin tänään Teemulle hiukan samanlaisen tukan (toki lyhyempänä versiona) ja vähän trimmattiin partaakin. Hallin tukkatyyliä on tällä hetkellä kehuttu jopa suositummaksi kuin itse tukkajumala Beckhamin lettiä. Tästä linkki Esquiren juttuun.

Alla olevissa kuvissa Teemun tukka- ja partatyyliä:

Niskassa raja on häivytetty.

Hauskaa vappua kaikille! =)

Unenomainen menneisyys

Tiedättekö sen fiiliksen, kun menneisyys tuntuu lähes unelta, eikä lähellekään siltä, että se olisi ollut joskus käsinkosketeltavaa todellisuutta? Yleensä tällainen fiilis yhdistetään aikalailla negatiiviseen, kuten omalla kohdallanikin. Varmasti ainakin ne ihmiset, joilla on ollut tavalla tai toisella rankkoja kokemuksia menneisyydessä, voivat tähän samaistua.

Tämä ei ihan kuulu blogini aihepiiriin, mutta koen kuitenkin jostakin syystä tarvetta kirjoittaa tästä. Muutaman päivän sisällä eteeni on tullut monta tarinaa, jotka ovat muistuttaneet omastani, siksi nämä ajatukset nousivat taas pintaan. Ehkä tästä pienestä pintaraapaisusta omaa menneisyyttäni voi olla jollekin apua oman elämänsä suhteen. Itselleni on terapeuttista kirjoittaa tästä.

Kaj Stenvallin Elämä kolhii - Rough life

Lapsuus ja nuoruus kohdallani olivat hyvinkin onnellisia ja pumpulia, mutta nuorella aikuisiällä asiat muuttuivat yhden parisuhteen myötä. Nykyään, kun takana on jo vuosia turvallista ja tasaista elämää, näitä menneitä asioita on voinut käydä läpi. Vuosia kului, ettei niitä halunnut vatvoa, mutta mitä kauemmaksi nuo tapahtumat jäävät, sitä enemmän niitä pystyy käsittelemään, nyt "turvallisen välimatkan" päästä. Aikaa on kulunut tarpeeksi.

Aluksi kerroin tuossa "entisessä elämässäni" (kuten tuota kyseistä aikaa nykyään kutsun) kokemiani asioita lähimmille ystävilleni ja purin niitä heidän kanssaan. Oli helpottavaa saada kertoa kaikesta kokemastani ihmisille, jotka olivat olleet elämässäni myös tuolloin ja tiesivät valmiiksi melko paljon millaista se oli ollut. Tunsivat myös silloisen puolisoni. Vasta reilu vuosi sitten, noin 10 vuotta tapahtumien jälkeen, menin ammatti-ihmisen juttusille.

Kuten sanotaan, että totuus on tarua ihmeellisempää, niin sitä se monesti todellakin on. En usko, että monikaan uskoisi kaikkia tapahtumia todeksi, mihin olen tuossa "entisessä elämässäni" joutunut mukaan. Jos jotakin hyvää tuolta ajalta pitäisi sanoa, niin kokemuksia kertyi kyllä runsaasti ja maailmaakin näin, mutta se hinta, näin jälkikäteen ajateltuna, minkä siitä joutui maksamaan... On vaikeaa punnita jäikö kaikesta plussalle... Kliseisesti voi tosin todeta, etten olisi tämä ihminen, mikä olen nyt, ilman näitä kaikkia menneitä kokemuksia. Hyvin opettavaista aikaa. Ja kyllä, tässä kuuluu negatiivinen kaiku.

Vaikka narsismi on nykyään muotisana, voin sanoa eläneeni tuolloin "oppikirjaesimerkkinarsistin" kanssa. Teit niin tai näin, aina väärin päin. Vastapuoli sai kehitettyä konfliktin yksinään. Elämä oli hankalaa tasapainottelua helvetillisen raivoamisen sekä sitä seuranneiden erinäisten tapahtumien ja ns. normaalin rauhallisemman arjen kanssa. Ikinä ei voinut tietää, mitä seuraava hetki tuo tullessaan. Välillä tapahtumat olivat niin absurdeja, etten varmaankaan koskaan voi käsittää mitä oikein tapahtui.

Eniten nykyään ihmettelen sitä, kuinka en itse tajunnut, miten kieroutunutta ja valheellista elämä oli tuolloin, oli ollut suhteen alusta asti. Rumasti sanottuna, olin kuin aivopesty mukaan. Siinä ei ollut mukana välittämistä, saati rakkautta. Kaikki tuntui silti täysin normaalilta ja ajattelin, että ilmeisesti muillakin elämä on samanlaista. En olisi voinut olla kauempana totuudesta. Olin USEITA kertoja yrittänyt räpiköidä irti tuosta suhteesta, mutta narsisti pitää otteessaan, jos ei muuten, niin uhkailemalla. Ja aloin myös itse uskoa siihen, etten selviäisi yksin, jos lähtisin. Minäkuvani oli myös nopeasti muuttunut toisenlaiseksi. Sokeasti uskoin kaiken negatiivisen, mitä toinen väitti minun olevan tai tehneen. Sain kuulla kunniani usein, milloin mistäkin. Nyt tuntuu täysin uskomattomalta, kuinka olin voinut ajatella olevani jotakin, jonka kuitenkin tiesin järjellä ajatellen olevan valhetta. Järki ei selitä sitä, miten taitava manipuloija voi muuttaa toisen ihmisen ajattelutavan, minäkuvan, asenteet, kaiken, ihan toiseksi, mitä se on joskus ollut.

Sen jälkeen, kun pääsin viimein irroittautumaan tuosta suhteesta, tuntui kuin joku olisi napsauttanut sormia ja herättänyt minut hypnoosista. Kaikki kirkastui, kun tajusin olevani sama ihminen, mikä olin ollut joskus ennen. Ahdistus hävisi ja elämänilo palasi. Vasta vuosien jälkeen painajaiset ja tapahtumat alkoivat kummitella. Ilmeisesti juurikin silloin, kun tajusin olevani tarpeeksi etäällä noista menneistä tapahtumista ja pystyväni turvallisesti olemaan oma itseni. Ihan kuin olisin antanut itselleni luvan käydä nyt kaikkia painajaismaisia tapahtumia läpi. Varmaankin ihminen toimii tällaisessa tapauksessa kuin esimerkiksi onnettomuuksissa; alkushokissa asiat hoituvat ja kipua ei tunnu, mutta kun se menee ohi ja defenssit häviävät, alkaa kipuilu ja todellisuus iskee vasten kasvoja.

Siitäkin huolimatta, että tuo mennyt todellisuus alkaa vihdoinkin noin pitkän ajan jälkeen iskeä tajuntaani, olen miettinyt, kuinka en edelleenkään osaa tuntea kauhua tai edes kylmiä väreitä pahimmista hetkistä. Niistä hetkistä, jolloin oma henki on ollut vaakalaudalla. Läheltä piti -tilanteita oli monia. Jostain syystä, noillakaan hetkillä, en tuntenut edes kovin voimakasta pelkoa, tai en muista tunteneeni. Liekö juuri se tarkoituksenmukaista, että aivot haluavat unohtaa moiset tunteet? En tiedä. Kyseiset tilanteet tuntuvat nykyisin kovin etäisiltä, kuin unelta. Ihan kuin katsoisi elokuvaa jonkun toisen elämästä.

Ulospäin tuollainen suhde voi näyttää melko normaalillekin, mutta usein moni läheinen huomaa, ettei kaikki ole ihan kuten pitäisi. Silti, tuskin kukaan ulkopuolinen sillä hetkellä pystyy täysin tajuamaan, mitä pinnan alla ja seinien sisäpuolella tapahtuu. Eivät tienneet minunkaan ystävät ihan kaikkea, ennen kuin jälkeenpäin kerroin. En kehdannut puhua noista tapahtumista kuin vasta sen jälkeen, kun pääsin tuosta kaikesta pois. Häpesin, koska luulin kaiken olevan pelkästään omaa syytäni ja se minulle myös hyvin selkeästi kotona kerrottiin –usein. Edelleenkään kaikista pahimmista asioista eivät tiedä muut kuin kourallinen ystäviäni ja nykyinen mieheni. Eivätkä varmasti muut tule koskaan tietämäänkään kaikkea.

Kuten meillä jokaisella, eletty elämä vaikuttaa ja on myös painolastina aina hamaan loppuun saakka. Tiedän, että tietyt asiat tulevat aina enemmän tai vähemmän vaikeuttamaan elämääni, mutta traumojen kanssa on vain opeteltava olemaan ja toivon mukaan saan niitä vähitellen käsiteltyä pois, ainakin osittain. Ainakin se opetus kaikella on ollut, että nyt osaa arvostaa ns. tavallista elämää. Monelle minut suurinpiirtein tuntevalle, tämä kaikki saattaa kuulostaa melko utopialle, koska en ole tuon oman "painolastini" antanut hirveästi näkyä ulospäin, enkä siitä kovin suurelle joukolle ihmisiä ole juurtajaksain kertonut. On myös erittäin paljon niitä ihmisiä, joilla tilanne on paljon, paljon huonompi. Oma tapaukseni on pisara meressä. Kaiken tapahtuneen seurauksena olen saanut ymmärrystä, että kaikki ei todellakaan ole pelkkää pintaa.

Väkisinkin tulee välillä mietittyä tuolla ihmisvilinässä, että millaisia kohtaloita muilla vastaantulevilla on, mitä heidän elämässään tapahtuu tai on tapahtunut? Onko pinnan alla jotakin, mitä kukaan muu ei tiedä? Oman elämän kokemukset, niin hyvät kuin huonotkin, antavat pohjaa näille ajatuksille. Jollain tavalla on koomista, että tuon "entisen elämäni" jälkeen ajattelin, etteivät pienet vastoinkäymiset kaiken kokemani jälkeen tunnu enää miltään. Eivätkä ne tuntuneetkaan siinä vapaudenhuumassa hetkeen, mutta nyt vuosien jälkeen sietokyky esimerkiksi stressille on naurettavan matala. Pienikin asia ja stressikäyrä on tapissa. Olenkin päätellyt ja selittänyt asiaa itselleni sillä, että luultavasti olen kuluttanut tuon stressikapasiteetin  huomaamatta loppuun silloin vuosien varrella. Ennen tuota suhdetta en paljon stressaillut mistään ja suhteen aikana ei ollut tilaa stressata tai kuluttaa voimavaroja sellaiseen, jotenkin elämä silloin oli vain tietynlaista henkistä "selviytymistaistelua". Ei voinut näyttää heikolta ja haavoittuvalta, oli pakko pysyä vahvana ja kasassa. Hienosti se kulissi pitikin silloin! Hymyilin vain ja olin reipas ulospäin, vaikka paskaa satoi vähän väliä niskaan.

Toivoisin niin kovasti, että ihmiset huomaisivat ajoissa, jos elävät epäterveessä suhteessa. Sellaisella suhteella voi olla kauaskantoisia vaikutuksia, mutta tiedän kokemuksesta, ettei alistettu ihminen ymmärrä, uskalla tai osaa tehdä asialle mitään, vaikka joku kertoisi hänelle suoraan asioiden tilan. Kaikki täytyy mennä kantapään kautta. Joillekin asia valkenee liian myöhään... Ikävä kyllä, sellaisetkin tarinat ovat hyvin yleisiä.

Ikuinen kaupunki Rooma ja kääpiövaltio Vatikaani

Tuli taas hinku Roomaan, tai Italiaan yleensäkin, kun näin jonkin matkaohjelman. Rooma on minun ykköskohde edelleen, vaikka olen siellä jo monta kertaa käynytkin. Aina löytyy uutta katseltavaa, hyvää ruokaa, historiaa ja tietenkin ihania kauppoja.

Colosseum.

Joka kerta kuljen lähes transsissa läpi kaikenmaailman raunioita ja historiallisia paikkoja, siis antiikin ajan kohteita, joita siellä kyllä riittää joka kulmassa. Teemu yrittää pysyä perässä ja hyvin se kyllä tsemppaa aina, vaikka joka kerta kuulenkin reissun päätteeksi, että seuraavan kerran hän sitten valitsee mitä tehdään ja missä. Uskon kuitenkin, että sitä taitaa itseäkin vähän kiinnostaa nuo mestat, ainakin johonkin pisteeseen asti... Eli, kunnes jalat alkavat olla muussina siitä kaikesta kävelemisestä.

Ihania kauppoja lähellä Espanjalaisia portaita. <3

Vatikaani (maailman pienin itsenäinen valtio) on myös hyvin mielenkiintoinen paikka. Varsinkin siellä oleva Pietarinkirkko on kiehtova ja upea. Viime reissulla päästiin käymään kirkon kryptassa ja vielä sitä syvemmällä maan alla olevassa nekropolissa, eli kuolleiden kaupungissa. Sinne halusin päästä käymään jo vuosia sitten, mutta vasta viime reissulla meitä onnisti. Jonkin verran täytyi henkilökuntaa taivutella, mutta vihdoin lupa irtosi. Nihkeä suhtautuminen johtui siitä, että nekropoliin pääsee tutustumaan vain rajallinen määrä ihmisiä. Pääsimme siis ylimääräisinä jengiin. Meidän lisäksi mukana oli yhdeksän muuta tyyppiä. Oletan, että muutama vastaavan kokoinen ryhmä päivässä pääsee näkemään tuon uskomattoman paikan.

Pietarinkirkko Vatikaanissa.

Valokuvia nekropolista ei valitettavasti saatu, koska kuvaaminen siellä oli kiellettyä. Sinne piti muutenkin mennä turvatarkastusten kautta ja jostakin hiukan sivusta, mikä ei ollut yleistä aluetta. Kaikki säätäminen oli toki sen arvoista!

En oikein osaa edes kuvailla paikkaa... Siellä haisi multa ja oli hämärää. Seiniin ei ollut lupa koskea. Kuumuus ja kosteusprosentti olivat syvällä maan alla melkoiset. Uskomattoman hyvin säilyneet n. 2000 vuotta vanhat varhaiskristilliset haudat (jotka olivat siis taloja), niiden seinissä olevat maalit ja mosaiikit, hautaruukut, sarkofagit, apostoli Pietarin hauta jne. vetivät kyllä hiljaiseksi. Pietarin jäännöksiä ei ole pystytty tieteen keinoin todentamaan, koska luonnollisestikaan ei ole dna:ta, mihin niitä verrata. Katolilaisten ja Vatikaanin usko jäännösten aitouteen on tosin horjumaton. Todistettu on, että ne ovat parin tuhannen vuoden takaa ja peräisin yli 70 vuotiaalta mieheltä. Siihen aikaan noin korkea ikä oli todella harvinaista ja Pietarin väitetään kuolleen nimenomaan yli seiskakymppisenä. 

Tuo nekropoli oli siis 2000 vuotta sitten päällisin puolin kuin tavallinen kaupunki, sillä erotuksella, että siellä ei asunut eläviä. Se on ollut aikoinaan ihan maan pinnalla, mutta muistaakseni joku Rooman keisareista määräsi sen kokonaan peitettäväksi mullalla (purkaa sitä ei voinut, koska se oli pyhä paikka) ja rakennutti sen päälle nykyistä Pietarinkirkkoa edeltävän kirkon, kunnes se sitten keskiajalla purettiin tuon massiivisen uuden kirkon tieltä.

Aihe kiehtoo minua suunnattomasti ja voisin kirjoittaa siitä maailman tappiin, mutta EHKÄ palaan siihen myöhemmissä blogeissa uudestaan... 

Laokoon-ryhmä (tai osa siitä) Vatikaanin museossa.

Päästyämme taas takaisin ihmisten ilmoille tuolta maan alta, ihan kuin pisteenä iin päälle, itse paavi oli pitämässä messua juuri sillä hetkellä Pietarinkirkossa. Kävimme sitten kuuntelemassa ja jopa ehtoollisella. Ei ole pahemmin rippikoulun jälkeen tullut ehtoollista nautittua... Kokemus sinänsä. 

Tiberjoki kuvattuna Ponte Sant'Angelolta ja taustalla näkyvät Pietarinkirkon kupoli sekä komeat ukkospilvet.

Fontana di Trevi Roomassa. Joka kerta täytyy käydä heittämässä kolikko lähteeseen, että paluu Roomaan olisi taattu.

Jään haaveilemaan seuraavasta reissusta, ehkä Venetsiaan, Pisaan tai Milanoon. Miksei vaikka kaikkiin samalla kerralla! Ensin lento esim. Milanoon, sen jälkeen juna kulkee ja tuntuu olevan melko kätevä sekä edullinen vaihtoehto kaupunkien välisiin siirtymisiin Italiassa.

Arrivederci!

Pidennystä tukkaan!

Jos mielii kunnon leijonaharjaa, niin hiustenpidennykset ja -tuuhennukset ovat suureksi avuksi. Tein pienen kuvasarjan, kuinka sellaisen saa esim. teippihiuksilla.

Marianna on pian menossa Bikini Fitness -kisoihin ja lavalla hiukset ovat tärkeä osa kokonaisuutta. Pitkät, paksut ja naiselliset hiukset ovat tikkiin hiotun kropan ohella näyttävät. Kukapa meistä ei haluaisi MOLEMPIA!

Alla olevissa kuvissa lähtötilanne.

Seuraavaksi värjäsin tukan. Marianna halusi kunnolla kontrastia tyven ja latvan välille, joten tyveen Lanzan Healing Colorin sävyjä 5NN ja 5CG. Latva oli valmiiksi oikean sävyinen.

Sitten itse asiaan! Minun mielestäni universumin parhaat teippihiukset löytyvät Hair Talkilta! Mariannalle tuli kahta eri sävyä, toinen kokonaan hyvin vaalea ja toinen tyvestä tummempi. Päälliosaan kiinnitettiin tummemmat, että lopputulos olisi luonnollisempi. (Samoja hiuksia voi käyttää useampaan kertaan, eli operaatio simppelisti selitettynä: irroitetaan pidennysosiot omista hiuksista, uudet teipit osioihin kiinni ja tukka takaisin päähän.)

Ja voilà! Tältä näyttää Mariannan tukka valmiina!

Kiitos mielenkiinnosta! =) Pidetään peukkuja Mariannalle kisoissa! 

Luomu on luksusta!

Käytän melko paljon luomukosmetiikkaa. Olen ensimmäisiä kertoja havahtunut näihin luonnollisempiin vaihtoehtoihin jo ainakin 15 vuotta sitten. Silloin luin jonkin jutun, missä kerrottiin deodoranttien yms. vaikutuksista esim. rintasyöpään. Jutussa viitattiin tutkimukseen, missä oltiin löydetty muistaakseni mm. kainalon imusolmukkeista jäämiä näistä dödöistä. En tiedä sitten, miten paikkansapitävä tuo tutkimus oli, mutta silloin aloin ensimmäistä kertaa ajattelemaan kosmetiikkan ja muidenkin kaikenmaailman kemikaalien vaikutusta kehoon. Päätin tuolloin kokeilla kristallideodoranttia ja sitä käytän edelleen! Hyvin toimii ja ilman myrkkyjä. Plussana vielä lisäksi, että kestää muuten ikuisuuden tuo yksi pötkylä.

Toinen jokapäiväinen tuote on hammastahna, jonka olen myös jo vuosia sitten vaihtanut fluorittomaan. Nykyään, jos joudun joskus käyttämään tavallista hammastahnaa jostakin syystä, tuntuu kuin suu olisi tulessa ja vedet valuu silmistä. Hiukan on eroa mun ihquun Urtekramin Aloe Vera -hammastahnaan, joka on täysin luonnontuotteista valmistettu, mm. liidusta ja tietenkin myös nimensä mukaisesti aloe verasta. Ainakaan vielä, näin vuosien käytön jälkeen, eivät hampaat ole tippuneet, vaikken "kaikkien suositusten mukaista" (myrkyllistä) fluoria nyt saakaan.

Kohtuullisen uusia tuttavuuksia ovat Mádaran tuotteet. Nyt käytössäni ovat Time Miracle Eye Cream (vaikka olen laiska hoitamaan ihoani, niin silmänympäryksiä en unohda!), Refreshing Soap, joka on siis vartalosaippua sekä paljon hehkutettu Pihlaja Daily Defence -voide iholle. Sitä voi siis käyttää mm. kasvoille, käsille, vartalolle. Olen käyttänyt jopa huulirasvan sijasta. Jälkimmäisimmän tuotteen ovat Mádara ja Kemikaalicocktailin Noora Shingler kehittäneet yhdessä.

Sitten vielä yksi luottotuote. Laveran syväpuhdistava kasvovesi on kerran viikossa tapahtuvan kasvojenkuorinnan lisäksi ainoa tuote, jolla puhdistan ihoani (kyllä, kaikkien kosmetologien kauhuksi).

En käytä paksua meikkikerrosta, joten nämä puhdistusrutiinit ovat tuntuneet toistaiseksi riittävän. Varmaan täytyisi välillä käydä oikein ammattilaisen suorittamassa ihonpuhdistuksessa, mutta enpä ole saanut aikaiseksi... Tai olen, kerran olen muuten käynyt! Hah!

Jos jollakin on hyviä vinkkejä luonnonkosmetiikasta, vinkatkaa ihmeessä kommentteihin!

Kiitos, kun luit mun blogia! =)

Tukkajuttuja

"On varmaan tosi siistiä olla kampaaja, kun voitte työkavereiden kanssa koko ajan fiksata toistenne hiuksia!"

Arvatkaa, montako kertaa olen kuullut tuon lauseen? Voin kertoa, ettei pidä ihan paikkaansa! Tässäkin tapauksessa sanonta "suutarin lapsella ei ole kenkiä" pitää varsin hyvin kutinsa. Voi olla, että joissakin paikoissa homma toimii, mutta kyllä ainakin omalla kohdallani ja niissä kampaamoissa, joissa olen ollut töissä, ei ole aina ehditty omia hiuksia kovin paljoa laitella. Aikamoisella suunnittelulla ja hyyyyyyvin pitkään etukäteen varatuilla ajoilla saattaa onnistua, ellei oma tai kollegan asiakas tarvitse juuri kyseistä suunniteltua aikaa, ja asiakas menee, totta kai, kaiken edelle! Hänhän se leivän meille tuo. Tälläkin hetkellä naputtelen tätä kirjoitusta päässäni ainakin metrinen tyvikasvu, heh.

Mietin tuossa, että kampaajista on kyllä olemassa paljon erilaisia kliseitä. Ja hauskoja sellaisia, tosin härskeimpiä ei voi ottaa näin julkisesti edes esille, jottei loukkaisi herkkähipiäisempiä... =D

Sitten vähän asiaakin, jos joku vaikka sattuisi hyötymään minun vinkeistä.
Monenlaisia tukkatököttejä kokeilleena on pakko hehkuttaa Lanzaa. Paljon on toki olemassa hyviä tuotteita tukalle, mutta itse olen suunnattomasti mieltynyt kyseiseen merkkiin. Suositushinnatkin laskivat hiljattain siedettävimmiksi, mutta hyvää ja halpaa ei saa samassa paketissa.

Alla muutamia omassa käytössä olevia tuotteita, mm. maailman paras käsivoide, jota ei harmikseni enää saa.

Lanza EI testaa eläimillä, mikä on minulle hyvin tärkeä asia, ja myös ympäristöpuoli on kunnossa, raaka-aineiden laadusta puhumattakaan. Uskokaa tai älkää, mutta tämä ei ole edes maksettu mainos. =D

Käytän tietenkin myös Lanzan värejä!

No mutta, taidanpa nyt lähteä värjäämään tämän oman tukanhirvityksen!